Lakan taimet

Peuraniemen taimitarhalla on tuotettu lakan taimia norjalaisista lajikkeista jo vuodesta 2002. Tällä hetkellä tuotannossa on pääasiassa kotimaista, itsepölyttyvää, Nyby-lajiketta. Lisäksi kokeilussa on useita isomarjaisia luonnon kantoja

 

Lakan lajikkeet ovat jalostajan oikeuksien alaisia ja niiden lisäys vaatii aina sopimusta lajikeoikeuksien omistajan kanssa. Peuraniemen taimitarhalla on ainoa tuotantolisenssi Suomessa norjalaisiin lajikkeisiin. Jokaisesta myydystä taimesta maksetaan jalostusmaksua Norjaan, lajikeoikeuksien omistajalle. Nyby on MTT:n omistama, kotimainen kaksineuvoinen lajike, joka ei tarvitse erillistä pölyttäjälajiketta.

Lakan taimia tuotetaan ruukuissa tai kennoissa. Istutettaessa taimi voi olla joko kasvussa oleva tai lepotilainen. Sopivaa istutusaikaa on koko sulan maan ajan - aina toukokuulta loka-marraskuulle. Ruukkutaimia voi kasvattaa omassa ruukussaan 1-2 vuotta, minkä jälkeen ne on istutettava isompaan astiaan tai viljelmälle.

 

Peuraniemen taimitarhan lakan taimia on saatavissa kolmea eri kokoluokkaa

  • 2 litran ruukkulakka on valmis, marjova taimi kotipuutarhoihin, parvekkeille, terasseille, jopa  koristekasviksi. Niissä kasvusto on vähintään 2-vuotinen ja tuottaa marjoja jo samana kesänä.
  • 6 cm kennotaimet ovat yleensä 0-1-vuotisia, juurtuneita pikkutaimia. Käyttötarkoitus on jatkokasvatukseen ja viljelmille.

 

Taimitarve:

  • Kotiviljelyssä 10 kpl riittää 1 - 1,5 m2 alalle
  • Peltoviljelyssä taimia suositellaan istutettaviksi 4 - 6 kpl/m2

 

Hinnat (sis. alv):

 2 litran ruukku                                       12 €
 6 cm kennotaimi  20 €/10 kpl

 

 

Toimitukset alkavat viikoilla 18-20 jatkuen läpi kesän, aina maan routaantumiseen saakka.

Taimet lähetetään postiennakolla.
Suuremmissa erissä käytetään ulkopuolisia rahtiliikkeitä.
Taimitarhalta noudettaessa on varmistettava taimien saatavuus ja sovittava noutoaika etukäteen.